|
Keinotodellisuutta
ei ole
kirjoittanut
Nicklas Koski 01.02.1998
Käsitteenä
keinotodellisuus tai virtuaalitodellisuus (virtual
reality, VR) on hyvin epätäsmällinen. Kukaan ei
pysty tarkkaan määrittelemään mikä on
keinotodellisuutta ja mikä ei ole. Laajassa mielessä
keinotodellisuus voi olla melkeinpä mitä vain keinotekoisesti
tehtyä. Voimme nähdä maantiet keinotodellisuuden
ilmentymänä, sillä ne ovat keinotekoisia uria jotka
halkovat todellisuutta. Valokuvat voivat olla eräs keinomatkustamisen
muoto kun pakenemme mielessämme valokuvan esittämään
paikkaan. Yhtä hyvin voimme sanoa, että bensiini
on keinotodellisuutta koska se on keinotekoisesti valmistettu
öljystä.
Tällaisen
teoreettisen ajattelun kautta voimme todeta, että lähes
kaikki ympärillämme oleva on keinotekoista ja siten
keinotodellisuutta. Tällöin myös muurahaiskeko
on keinotodellisuutta, sillä muurahaiset ovat sen keinotekoisesti
rakentaneet. Teoriassa näillä ajatuksilla voi leikkiä,
mutta onko se tarkoituksenmukaista? Jos kaikki on keinotodellisuutta,
mikä silloin enää on todellista todellisuutta?
Voimme
supistaa keinotodellisuuden piiriä keskittymällä
ihmismielen kokemaan todellisuuteen. Voisimmeko kutsua
huumeitten, lääkkeiden tai sairauden luomaa hallusinatorista
tilaa keinotodellisuudeksi? Tai onko uskonnollinen hurmostila
keinotodellisuutta? Mielestäni ei, sillä näitä
mielentiloja emme juurikaan pysty ohjaamaan. Keinotodellisuus
on todellisuutta jäljittelevä tila ja todellisuudessa
pystymme ohjaamaan asioiden kulkua. Siksi meidän on voitava
ohjata asioita myös keinotodellisuudessa. Ihmisen nykytietämyksen
tasolla tietokone tuntuu olevan ainoa väline, jolla pystymme
tuottamaan ohjattavaa keinotodellisuutta, keinotodellisuuden suppeamman
määritelmän rajoissa.
Keinotodellisuutta
ei ole
Teknisessä mielessä keinotodellisuutta ei kuitenkaan
ole. Kaikki on tässä ja nyt, käsin kosketeltavana
ja nähtävänä. Keinotodellisuus on vain aistiemme
ja mielemme tuotosta, se on aivoisamme tapahtuva sähkökemiallinen
reaktio. Itse asiassa uniamme voisi kutsua keinotodellisuudeksi.
Unet ovat sitä sen perimmäisessä merkityksessä.
Keinotodellisuus on unta. Se on valveunta, tietoista unta
jota ruokimme ulkoisilla ärsykkeillä. Tavallinen yöuni
on tiedostamatonta unta, mutta sitäkin voivat ulkoiset ärsykkeet
ruokkia. Valveilla ollessamme voimme puolestaan uneksia jostakin
menneestä, nykyisestä tai tulevasta tapahtumasta, tai
voimme suunnitella täydellistä utopiaa mielessämme,
voimme kuvitella olevamme joku toinen, voimme haaveilla asioista
joita ehkä emme koskaan tule tekemään. Tämä
kaikki on yöuneen verrattavavissa olevaa uneksimista
johon vaikutamme tietoisesti. Me määräämme
unen kulun. Uneksimisella ei useinkaan ole minkäänlaista
lineaarista kulkua kuten tarinalla tai jollain tapahtumasarjalla.
Se on kokelma toisiinsa kytköksissä olevia tapahtumia
tai tekoja, jotka yhdessä johtavat uneksimisen tietoiseen
päämäärään. Tällä päämäärällä
ei tarvitse olla minkäänlaista tarkoitusta siinä
merkityksessä, että löytäisimme ratkaisun
ongelmaan jota unessa käsittelemme.
Voimme
tiedostamatta tai tietoisesti ohjata tavallisia uniamme ja uneksintaamme.
Unien ja keinotdellisuuden välillä on vain se ero, että
unissa alitajuntamme päättää mitä ärsykkeitä
se lisää tai päästää unen muodostamaan
keinotodellisuuteen. Keinotodellisuudessa, sen suppeissa rajoissa,
annamme tämän vallan ulkopuoliselle koneelle, joka ylläpitää
keinotodellisuutta.
Täydellisen
keinotodellisuuden ongelma
VR ja keinotodellisuus liitetään käsitteinä
lähinnä tietokoneen luomaan keinotekoisiin aistimuksiin.
Keinotodellisuus on perimmäiseltä olemukseltaan pelkkää
tietokoneen tuottamaa grafiikkaa ja ääntä.
Perinteistä teknologiaa, eli monitoria ja kaiuttimia käyttäen,
ei synny täydellistä keinotodellisuutta, koska tietokone
on kykenemätön peittämään muista ärsykelähteistä
lähtevät signaalit omalla signaalillaan.
Täydellinen
keinotodellisuus on mahdollista vain jos tietokone täydellisesti
hallitsee ärsyketuotantoa. Tämä saavutetaan pukemalla
ihminen ainakin datakypärään. Jos halutaan
tietokoneen ja ihmisen täydellistä vuorovaikutusta,
on ihminen puettava kypärän lisäksi datapukuun
ja datahansikkaisiin. Silloin ihminen voi kehon liikkeillään
vaikuttaa keinotodellisuuden tapahtumiin. Tätä ei voi
kutsua unitilaksi, vaikka se sitä kovasti muistuttaakin,
koska ihminen on valveilla ja hallitsee tilannetta. Jos haluamme
päästä irti kömpelöistä data-asusteista,
on meidän käytettävä myös todellisuutta
osana illuusiota, kuten lentosimulaattorissa jossa istumme
todellisessa ohjaamossa katsoen epätodellista tietokoneen
luomaa näkymää ikkunasta. Silloin kuitenkin menetämme
keinotodellisuuden täydellisyyden jossa tietokone on luonut
kaiken ympäröivän todellisuuden.
Tämä
ongelma voitaisiin ratkaista Star
Trek -tieteissarjojen tapaisilla holokansilla. Ne ovat
huoneita joihin tietokone luo kolmiulotteisen keinotodellisuuden,
oikeantuntuisen hologrammikuvan, jota voi koskettaa. Ihminen
on läsnä tässä huoneessa ja samalla osa keinotodellisuutta.
Kaikki näkyvä ja kuuluva on keinotodellisuutta eikä
mikään muistuta todellisesta maailmasta. Tätä
voisi kutsua todelliseksi keinotodellisuudeksi.
Ivan
Sutherland on myös pohtinut tällaista ratkaisua
jolle hän on antanut nimen »The Ultimate Display».
Se olisi huone jossa tietokone hallitsee materiaa. Voisimme istua
huoneessa olevalle tuolille ja huoneessa ammuttu luoti olisi
tappava. Kaikki olisi kuitenkin virtuaalista.
Atomit
uuteen järjestykseen
Todellinen keinotodellisuus ei kuitenkaan sisällä materiaa
tai orgaanista ainetta, koska silloin se ei enää
olisi virtuaalista. Jostakin startrekmäisen keinotodellisuuden
kuitenkin on muodostuttava. Keinotodellisuus ei myöskään
voi olla itsestään syntynyttä, koska silloin se
ei myöskään olisi keinotekoista. Sen on oltava
tietokoneen tiettyä tilannetta vartavasten muodostamaa todellisuutta.
Keinotodellisuus on siis sittenkin todellisuutta. Se on
atomeja ja hiukkasia. Keinotodellisuutta ei siis voikaan luoda
koska kaikki olemassaoleva on totta ja todellista ja siksi myös
kaikki keinotekoinen on todellisuutta. Keinotodellisuus on tosiasiassa
vain tapa panna materia, atomit uuteen järjestykseen,
kuten tapahtuu tehdessämme luonnon raaka-aineista synteettistä
materiaalia, öljystä muovia, hiilestä bunaa. Keinotodellisuus
on samalla osa todellista todellisuutta, tosin toisessa ulottuvuudessa.
Lähde
-
Morse, Margaret: »Nature Morte», s. 207.
Lue myös nämä
05.06.1999 Verkkoreportaasin synnytystuskat
21.04.1998 Keinohenkilön luominen verkkoon
01.02.1998 Uudet mediat, uusi kerronta
01.02.1998 Keinotodellisuutta ei ole
01.12.1997 Multimedia vastaan pelkistäminen
|
