Uudet mediat, uusi kerronta
kirjoittanut Mikko Väänänen 01.02.1998

Pelkästään tietoverkkoissa luettavissa olevien julkaisujen yleistyttyä on virinnyt keskustelu siitä millainen kerronta sopii  näihin verkkojulkaisuihin parhaiten. Lontoolaisen West Minster Universityn luennoitsija Andy Cameron erittelee johtamansa Hypermedia Research Centerin verkkosivuilla julkaisemassaan artikkelissa muun muassa perinteisen kerronnan (narrative) eroa interaktiivisen teknologian tapaan esittää tarinoita. Cameron katsoo, että perinteinen kerronta tulee muuttumaan verkossa ja että tällä kerronnan muutoksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. 

Myös kerronnan kulttuuri muuttuu

Cameron arvioi, että jos virtuaaliteknologia leviää erilaisten verkkojen kautta länsimaalaisten arkipäivään ja vapaa-aikaan, kuten nyt näyttäisi olevan tapahtumassa, saattaa myös perinteinen kerronnan kulttuuri muuttua simulaattorimallin mukaisen yhteisen kokemuksen kerronnaksi.

Cameron nostaa esiin muutamia tarinan ominaisuuksia, joiden luonne interaktiivisessa tarinassa toimii täysin toisin kuin perinteisessä kirjoitettussa tai kerrottussa tarinassa. Tällaisia ovat esimerkiksi tarinan loppu (closure), joka interaktiivisuudessa on ainakin jossain määrin riippuvainen lukijasta.

Toiseksi itse tarinan luenta edellyttää lukijaltaan osallistumista. Lisäksi Cameron nostaa esiin barthesilaisen symbolisen koodin puuttumisen. Katson viimeisen väitteen johtuvan siitä, että Cameron vertaa erityisesti interaktiivisen pelin tarinan rakennetta perinteiseen kirjalliseen kerrontaan. Selvää kuitenkin on, että kun digitaalisen television yleistyessä interaktiivisia tarinoita aletaan luoda, ei enää yhä yleispätevänä pidetyt Aristoteleen kerronnan mallit toimi kaikissa tapauksissa.

Tarina voi saada suljetun lopun kliimaksien ja käänteiden kautta, mutta voi myös olla saamatta. Tarinassa voi olla vaihteleva määrä hahmoja ja käänteitä eikä sen kerronnan tarvitse olla lineaarista. Samassa tarinassa voi olla kertoja tai kertojia. Kertoja voi olla ulkopuolinen tai lukija itse. Näkökulman voi myös »lukija» itse valita. Osa tarinasta voidaan kertoa ulkopuolisen kertojan näkökulmasta ja osassa voi lukija itse tulkita tai ohjata sitä.

Lisääntyvä elämyksellisyyden tarve

Interaktiivinen kerronta on yhä synnytystilassa. Sen luonnetta ja olemusta ei vielä kukaan varmasti tiedä. Muutos tulee joka tapauksessa tapahtumaan, ja sitä säätelee ennen kaikkea ihmisten lisääntyvä elämyksellisyyden tarve. Tätä ilmentää esimerkiksi ranskalaisen filosofi Jean Baudrillardin ajattelu, jonka mukaan jo nyt ihmiset peilaavat itsensä ja identiteettinsä kommunikaatiosta, tv:stä, elokuvista ja ennen kaikkea mainoksista.

»Ihmiset projisoivat identiteettinsä simulaation absoluuttiseen avaruuteen käyttämättä minkäänlaista metaforaa». 

Baudrillard puhuu kommunikaation ekstaasista tai rivoudesta. Tällä hän tarkoittaa tilanetta, jossa yksilö kokee olevansa olemassa vain kommunikaation ja kulutuksen kautta. Vastaavia väitteitä on löydettävissä viime vuosien ajattelusta ja kirjoituksista runsaasti.

Baudrillardin ajatuksia voidaan pitää kärjistettyinä, mutta niistä ilmenee ihmisten kasvava tarve saada kokea osallistuvansa jokapäiväisiin tärkeisiin tapahtumiin ja tarpeeseen tietää mistä puhuvat. Medioiltakin odotetaan entistä intensiivisempiä, elämyksellisempiä ja osallistuvampia kerronnan tyyppejä.

Oltiinpa postmodernismin ajan ajattelijoista mitä mieltä tahansa, on heidän kirjoituksistaan otettava opiksi ainakin selitettäessä teknologian avulla kulttuurin ilmiöitä. Kuten Andy Darley sanoo »Virtaalisuuden Arkeologia» kirjassa julkaistussa artikkelissaan, ei pelkkään teknolgian kehittymiseen vetoava peruste kulttuurin muutoksille ole enää yksinään mahdollinen. Sen sijaan Darley esittää samassa yhteydessä esimerkin elokuvan kehityksestä, joka pätee osittain myös verkkojulkaisuihin. 

Analogia  elokuvaan

Vuosisadan alussa elokuvan kehitys vaati samaan aikaan filmiteknologian, kameroiden ja projektorien kehittymistä. Darleyn esimerkkiä voi täydentää lisäämällä muun muassa seuraavia näkökulmia. Pelkkä tekninen kehitys ei vielä tehnyt nykyistä elokuvaa mahdolliseksi. Lisäksi tarvittiin sopiva kulttuuri ja erityisesti sosiaalinen tilaus elokuvan kerronnalle ja elokuvissa käymiselle. Kesti melko kauan, ennen kuin elokuvasta kehittyi arvostettua kulttuurista toimintaa. Eikä elokuvaa vieläkään kaikissa piireissä hyväksytä vakavasti otettavaksi kulttuurin muodoksi.

Elokuvan tavoin  toimiva interaktiivinen ja multimediaalinen media vaatii kehittyäkseen ei vain toimivan standardoituneen teknologian ja sitä käyttävät ammattilaiset vaan myös selkeän sosiaalisen tilauksen. Nyt kun yhä eletään jonkinlaista pioneeriaikaa, ainakin julkaisujen ja niiden muodon ja sisällön kehittymisen osalta nousee varmasti esiin useita erilaisia kokeiluja, tulemme näkemään onnistumisia ja epäonnistumisia. Jo nyt voi helposti löytää verkosta erilaisia kokeiluja, joissa interaktiivisuuden, kolmiulotteisuuden ja multimedian eri asteet vaihtelevat. 

Toistaiseksi parhaiten tietoverkkoympärsitössä ovat menestyneet toisaalta viihteelliset, pelinomaiset palvelut ja toisaalta perinteiset informatiiviset, tekstipohjaiset julkaisut. Näiden yhdistäminen lienee seuraava askel. Jotta multimedian kerronnan muoto ja sisältö saavat »lopullisen» ilmiasunsa, tarvitsee ala omat Eisensteininsa.

Lähteet

• Aristoteles: »Runousoppi», Saarikosken käännös.
• Baudrillard, Jean (1987): »Ekstaasi ja Rivous», Gaudeamus.
• Cameron, Andy (1997): »Dissimulations», www.hrc.wmin.ac.uk/
• Columbian University (1997): »The news in the Digital Age Forum», events.cnm.columbia.edu/attforum
• Heinonen, Ari (1997): »Sanomalehdistö ja Internet. Journalismin tutkimuksen ja kehitystyön yksikkö», Tampere.
• Huhtamo, Erkki (1995): »Virtaalisuuden Arkeologia», Lapin Yliopisto, Rovaniemi.
• Luostarinen 17.9.1997 & Sirkkunen 15.10.1997: Luennot EKJ maisterin ohjelmassa.
• Negroponte, Nicholas (1995) »Digitaalinen Todellisuus», Otava, Helsinki.
• Nokian tiedote Suomen medioille 24.11.1997. 
• Luostarinen et al.(1997): »Sopulisilppuri», Helsingin Yliopiston Aikuiskoulutuskeskus, Helsinki.
• Steinbock, Dan (1997): »Verkkobisnes», Uniacta, Helsinki.
• Vanhanen, Hannu (1994): »Kuvan journalismi», TAY. 

Lue myös nämä
05.06.1999  Verkkoreportaasin synnytystuskat
21.04.1998  Keinohenkilön luominen verkkoon
01.02.1998  Uudet mediat, uusi kerronta
01.02.1998  Keinotodellisuutta ei ole
01.12.1997  Multimedia vastaan pelkistäminen