Viime viikolla Jeminon ylläpitämässä Starttis.fi:ssä tehtiin kävijäennätys. Palvelussa kävi viikon aikana yli 95 000 kävijää. Iso osa kävijäryntäyksestä selittyy Jokelan tragedialla, joka toi kävijöitä Starttiksen kynttiläpalveluun.
100 000 kynttilää sytytetty Jokelan uhrien muistoksi
Avasimme viime viikolla sivun, jossa voi sytyttää kynttilän Jokelan koulusurmien uhreille. Palveluun on sytytetty jo yli 100 000 kynttilää. Aihe on selvästi koskettanut suomalaisia.
Kynttiläsivu sai jonkin verran näkyvyyttä medioissa kun joku käyttäjistä oli lisännyt sivuille viestin, jossa uhkailtin Kirkkonummen koulukeskusta. Poistimme kyseisen viestin kuten myös muutamia muita asiattomia viestejä. Kirkkonummen koulu ehti kuitenkin lähes tyhjentyä oppilaista ja koulussa töissä oleva ystäväni kertoi että piha on täynnä poliisiautoja. On hyvin ikävää että osa käyttäjistä ei osaa käyttäytyä muistamiseen ja osanottoon tarkoitetussa palvelussa. Onneksi kyseessä on pieni vähemmistö.
Aiemmin meillä oli Suomi24:ssä vastaava kynttiläpalvelu, joka avattiin isojen tragedioiden yhteydessä, ensimmäisen kerran New Yorkin terrori-iskujen jälkeen. Joka kerta on sytytetty yli 100 000 kynttilää. Eniten kynttilöitä taisi kuitenkin tulla tsunamin jälkeen, jolloin kynttilöitä oli muistaakseni parisataatuhatta.
Web-ohjelmoija saa töitä
Yritykseni Jeminon rinnalla toimiva ohjelmistotalo Avoltus Oy hakee web-ohjelmoijaa Turkuun. Jos olet kiinnostunut, niin ota yhteyttä tai kerro vinkki kaverille.
Avoltus Oy keskittyy medioiden verkkopalveluiden kehittämiseen. Edustamamme julkaisujärjestelmätuotteet ovat Escenic ja E-DRUM, jotka ovat laajalti mediayhtiöiden käytössä Pohjoismaissa ja Euroopassa. Lisäksi kehittämme työkaluja asiakasprojektiemme sujuvaa toteuttamista silmällä pitäen. Yrityksemme on saanut D&B:n korkeimman luottoluokituksen AAA.
Haemme henkilöä kasvavaan joukkoomme rakentamaan verkkopalveluita asiakkaillemme. Toivomme kokemusta sivumallien (template) toteuttamisesta ja suunnittelusta eri tekniikoilla sekä hyvää HTML/CSS-osaamista. Kokemus julkaisujärjestelmistä, ohjelmoinnista ja Java-ympäristöistä katsotaan eduksi.
Osallistut projekteihin tai vastaat itesenäisesti pienempien kokonaisuuksien toimittamisesta suoraan asiakkaalle.
Sytytä kynttilä Jokelan koulusurmien uhreille
Halusimme Jeminossa muistaa Jokelan koulun ampumisissa menehtyneitä, joten avasimme sivun, jossa voi sytyttää kynttilän. Sytytä sinäkin kynttilä Jokelan uhreille.
Otamme osaa omaisten suruun.
AOL:n portaali tulossa Suomeen?

Amerikkalainen AOL avaa 23. lokakuuta ruotsalaisen AOL.se-portaalinsa kertoo Dagens Media. Yhtiön suunnitelmissa on avata seuraavan 18 kuukauden aikana sivustonsa 14 uudessa maassa. AOL on myös varannut suomalaisen verkkotunnuksen, joka tällä hetkellä johtaa AOL Irlantiin.
Vielä ei ole selvää tuleeko uusi portaali Suomeen ja koska. AOL on avannut uuden portaalinsa jo Italiassa. Portaali sisältää ainakin sähköpostin, pikaviestipalvelun, valokuva- ja videopalvelun, sekä hakutoimintoja. Lisäksi palvelusta löytyy urheilu- ja viihdeuutisia.
Uusi Suomi testissä
Uusi Suomi aloitti sitten uutisten julkaisun netissä. Kävinkin heti katsomassa miltä uusi uutismedia näyttää ja minkälaista uutta otetta palveluun on saatu.
Ensivaikutelma on positiivinen. Aihevalinnoiltaan Uusi Suomi tuntuu laatumedialta, joka ei kilpaile Iltalehden ja Ilta-Sanomien lööppiuutisten kanssa. Uusi Suomi näyttää pikemminkin kilpailevan samasta lukijakunnasta Kauppalehden ja Taloussanomien kanssa. Tästä voi vielä kehkeytyä varteenotettava media. Uusi Suomi on keskusteleva ja käyttäjät on otettu mukaan kommentoimaan kaikkea. Hyvä!
Etusivulla vähän sisältöä
Sisältöä sivustolla on ymmärrettävistä syistä vielä kevyenpuoleisesti, mutta tilanne toivottavasti korjaantuu jatkossa. Varsinkin Uuden Suomen etusivu tuntuu erittäin köykäiseltä. Pääosa jutuista on piilotettu alaosioiden etusivuille. Tämä vaikeuttaa huomattavasti uutisten löytämistä, sillä satunnainen lukija jaksaa harvoin mennä etusivua pidemmälle jos on vain tullut katsomaan mitä mielenkiintoista palvelusta tänään löytyy.
Nostakaa rohkeasti etusivulle kaikki päivän tärkeimmät jutut, jos saan pyytää, ja mielellään isolla otsikolla, kuvalla ja ingressillä. Pelkät uutisotsikot ovat niin tylsiä.
Jatka lukemista aiheesta: Uusi Suomi testissä
Starttis.fi kokoaa suositut nettipalvelut yhdelle sivulle
Yritykseni Jemino on avannut Starttis.fi:n, joka on uusi aloitussivu ja navigointityökalu. Starttis sisältää linkit tärkeimpiin internetpalveluihin Suomessa ja maailmalla. Palvelu helpottaa netin käyttöä kokoamalla kunkin aihepiirin suosituimmat nettipalvelut yhdelle sivulle.
Tavoiteenamme on että Starttiksen käyttäjä löytää haluamansa sivuston mahdollisimman nopeasti 2–3 klikkauksella. Emme yritä pitkittää käyttäjän vierailua palvelussa, kuten monet isot sivustot tekevät. Mitä vähemmän aikaa käyttäjä viettää Starttiksessa, sitä paremmin palvelu toimii.
Linkkioppas vs. Google
Aiemmin linkkioppaat yrittivät olla mahdollisimman kattavia sisältäen kaikki mahdolliset sivustot eri kategorioihin luokiteltuina. Tällaiset linkkioppaat ovat menettäneet merkityksensä. Ne ovat tuomittuja epäonnistumaan kilpailussa Googlea ja muita automaattisesti koottuja hakukoneita vastaan. Google tulee aina olemaan kattavampi ja tuoreempi.
Jatka lukemista aiheesta: Starttis.fi kokoaa suositut nettipalvelut yhdelle sivulle
Nick.fi kokoaa nettiprofiilit
Nick.fi on uusi hakupalvelu, joka yhdistää verkkoyhteisöissä olevat käyttäjäprofiilit yhteen paikkaan. Käyttäjä voi rekisteröityessään syöttää palveluun nimimerkkinsä eri verkkoyhteisöissä. Tämän jälkeen käyttäjälle luodaan sivu, josta löytyy linkit kaikkiin hänen profiileihinsa eri palveluissa. Palveluun voi myös määritellä oman aktiivisuutensa eri verkkoyhteisöissä. Palvelu sisältää hakukoneen, josta käyttäjää voi hakea tämän oikealla nimellä, nimimerkillä ja paikkakunnalla.
Nick.fi on helppokäyttöinen ja se vaikuttaa kätevältä palvelulta. Maailmalla vastaavia palveluita on jo, mutta Suomessa Nick.fi taitaa olla ensimmäinen laatuaan. Palvelun ovat perustaneet Tomi Mynttinen ja Jesse Valli. Molemmat toimivat City-lehden internetpalveluiden kehityksessä.
Median käyttö muuttunut rajusti Ruotsissa
Tuoreen tutkimuksen mukaan ruotsalaisten internetissä käyttämä aika on kasvanut 53 minuuttiin päivässä kun se vielä vuosi sitten oli 32 minuuttia. Internetistä on Ruotsissa kovaa vauhtia tulossa päämedia. Erityisesti tämä näkyy ikäluokassa 15–24-vuotiaat, jossa nettimedioita kulutetaan jo 97 minuuttia päivässä. Ikäryhmässä netin käyttö on vuodessa kasvanut 116% ja internetistä on tullut tärkein media.
Joidenkin arvioiden mukaan internet kasvaa parin vuoden kuluttua Ruotsin suurimmaksi yksittäiseksi mainoskanavaksi. Vastaava kehitys näkyy varmasti Suomessakin muutaman vuoden viiveellä.
Ruotsalaisten eri medioihin käyttämä aika 2006:
1. Radio 109 min (2005: 105 min)
2. TV 101 min (96)
3. Internet 53 min (32)
4. Sanomalehdet 29 min (29)
5. CD/mp3 27 min (27)
6. Kirjat 18 min (21)
7. Aikakauslehdet 15 min (14)
8. Video/DVD 11 min (12)
Via E24 ja Svenska Dagbladet.
Keskustelupalstojen valvonta kuriin
Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ehdotus keskustelupalstojen pakolliseksi valvonnaksi on herättänyt paljon keskustelua. Taloussanomat on nimennyt esityksen ”Lex Kuroseksi” . Taloussanomien mukaan keskustelupalstojen ylläpitäjät tyrmäävät esityksen ja keskustelujen ennakkosensuurin.
Keskustelujen valvojat
Minulle on kuitenkin jäänyt hämäräksi tarkoittiko valtionsyyttäjä valvonnan pakollisuudella juuri ennakkosensuuria. Keskustelujahan useimmiten valvotaan jälkikäteen. Joidenkin sanomalehtien palstoilla on käytössä ennakkovalvonta. Useimmilla keskustelujen ylläpitäjillä on jo käytössään keskustelun valvojat. Suomen suosituimmassa keskustelupalvelussa Suomi24:ssä on jopa satoja vapaaehtoisia valvojia varsinaisen ylläpidon tukena. Käytännössä siis valtionsyyttäjän ehdotus ei tuo mitään uutta. Se tekisi vain pakolliseksi jo vakiintuneen käytännön.
Ongelma syntyy siitä, että jälkikäteen valvotuilla palstoilla ei välttämättä pystytä heti huomaamaan asiatonta lakia rikkovaa viestiä ja poistamaan sitä. Viesti voi olla julkaistuna tunteja, päiviä tai pidempiä ajanjaksoja kunnes valvoja poistaa sen.
Jatka lukemista aiheesta: Keskustelupalstojen valvonta kuriin
Joka neljäs suomalainen Suomi24:n keskusteluissa
YLE kertoo blogi-tutkimuksesta, jonka mediatoimisto MediaComin on tehnyt. Jo neljäsosa suomalaisista käyttää keskustelupalveluista eniten Suomi24:n keskustelua. Melkein 90 prosenttia vastaajista on lukenut keskustelupalstoja tai kommentoinut niihin. Blogien kanssa tekemisissä on ollut 56 prosenttia vastaajista. Yllättävää ei ole se, että sekä keskustelupalstat ja blogit vaikuttavat merkittävästi kuluttajien ostopäätöksiin.
Uudet tehtävät Jeminossa
Monet ovat arvuutelleet mitä teen työkseni sen jälkeen kun lähdin Enirolta, jossa vastasin Suomi24:n liiketoiminnasta. Tänään voin paljastaa että olen perustanut kahden yhtiökumppanin kanssa uuden yhtiön, jonka nimi on Jemino Oy.
Jemino kehittää verkkomedioita, tarjoaa asiantuntijapalveluita ja kouluttaa. Olemme erikoistuneet verkkoyhteisöihin ja hakupalveluihin. Asiakkaitamme voimme auttaa internetpalveluiden kehittämisessä, kuten konseptien suunnittelussa ja sivuston käytön kasvattamisessa hakukoneoptimoinnin ja verkkoyhteisöjen avulla.
Voimme myös tarjota teknistä kehitystyötä ohjelmistotalo Avoltuksen kautta. Avoltuksen asiakkaita ovat mm. Aller, Eniro ja Vihtori.
Jeminon perustajia ovat minun lisäkseni Sami Vaskuri ja Ville Jantunen, jotka omistavat myös Avoltuksen.
Eniro ostaa ruotsalaisen Leta.se:n

Eniro ostaa Ruotsissa toimivan hakuyhtiö Leta.se:n 5,3 miljoonalla eurolla. Leta julkaisee suosittua Leta.se-aloitussivua, jota käyttää 200 000 kävijää viikossa. Leta.se tulee säilymään itsenäisenä tuotemerkkinä ja yhtiönä.
Via Dagens Media
Eniro avasi uudistetun hakupalvelunsa
Eniro on lanseerannut täysin uudistuneen Eniro.fi-hakupalvelun. Suurin uudistus liittyy karttahakuun. Kartat on yhdistetty entistä tiiviimmiin Keltaisten Sivujen tietoihin, kartat aukeavat entistä isompina ja kartalla voi liikkua entistä nopeammin eri suuntiin.
Palvelun testiversio avattiin jo joulukuussa ja tutustuin silloin tarkemmin palvelun ominaisuuksiin. Silloin palvelussa oli vielä koko joukko bugeja, joista moni on nyt korjattu. Karttapalvelussa on kuitenkin vielä joitakin selainkohtaisia ongelmia. Lanseerauspäivänä palvelussa oli vielä hitautta, joka varmasti saadaan korjattua lähipäivinä.
Eniroa täytyy kiittää uroteosta suomalaisten hakupalveluiden kehityksessä. Uusi Eniro.fi nostaa paikalliset hakupalvelut täysin uudelle tasolle. Ei edes Googlella ole vastaavan tason palvelua, josta löytyisi yhtä hyvin suomalaiset kartat, henkilöt ja yritykset. Fonectalla on myös paljon tekemistä mikäli he aikovat pysyä mukana kilpailussa paikallisissa hakupalveluissa.
AOL ostamassa Tradedoublerin
AOL on tarjonnut 695 miljoonaa euroa (900 miljoonaa USD) ruotsalaisen Tradedoublerin osakkeista. Vuonna 1999 perustettu Tradedoubler on yksi Euroopan suurimmista tulospohjaista markkinointia tarjoavista mainosverkoista. Suomessa Tradedoublerin toiminta on saanut uutta vauhtia 2006 lähtien kun verkoston käyttäjiksi on tullut paljon uusia mainostajia. AOL omistaa myös tulospohjaista mainontaa myyvän Advertising.com-mainosverkoston. Advertising.com avasi toimiston Suomessa 2006. Kaupan avulla AOL vahvistaisi merkittävästi asemiaan tulospohjaisen markkinoinnin myyjänä.
Leikkaamaton video Saddam Husseinin teloituksesta leviää netissä
Kamerapuhelimella kuvattu video Saddam Husseinin teloituksesta leviää internetin videopalveluissa. Video on leikkaamaton ja sisältää virallisesta uutiskuvasta poiketen myös teloituksen ja sen jälkeiset kuvat. On sinänsä yllättävää, että joku paikallaolleista vartijoista on saanut kuvata tapahtuman omalla kamerakännykällään.
Perinteiset mediat eivät ole julkaisseet teloitusta kokonaisuudessaan. Ajalle tyypillistä on se, että käyttäjät itse laittavat levitykseen sellaisia tietoja, kuvia ja videoita, joita ei muuten julkaistaisi. Kun Saddamin sensuroimaton teloitusvideo on kerran julkaistu netissä, on sen leviämistä mahdotonta estää.
Saddam Hussein on tällä hetkellä yksi netin haetuimmista asioista. Esimerkkinä Technoratin top-lista päivän käytetyimmistä hakusanoista:
- Saddam
- Saddam Hussein
- Saddam Video
- Saddam Execution Video
- Saddam Execution
- Miss Nevada
- Saddam Hanging Video
- Youtube
- Dr Who
- Saddam Hanging
Leikkaamattoman videon on julkaissut ainakin Google Video, Myzine ja Revver.
Lisäys: Uusimpien tietojen mukaan Irakin viranomaiset tutkivat kuka videon on laittanut levitykseen. Helsingin Sanomilla ja Ilta-Sanomilla on lisätietoja kännykkävideon tapahtumista. Myös Eniron top-listoilla Saddamin teloitus on haetuimpien asioiden joukossa.
”Eniro katsoo Suomi24:n mahdollisuuksia”
Eniro myi ennen joulua puolet Norjan SOL-portaalistaan Allerille 100 miljoonalla Norjan kruunulla. Eniron konsernijohtajan Tomas Franzénin mukaan yhteistyömalli sopii erittäin hyvin Enirolle. Franzén sanoo E24:n haastattelussa Eniron katsovan mahdollisuuksia myös Suomi24:n ja Ruotsin portaalinsa Passagenin osalta.
Eniro sai SOL:n, Suomi24:n ja Passagenin vuonna 2001 ostaessaan Scandinavia Onlinen. Franzénin mukaan Scandinavia Onlinen osto on jälkikäteen katsottuna yksi Eniron parhaimpia ostoksia. Scandinavia Onlinen toiminta loi perustan koko Eniron nykyiselle internetliiketoiminnalle.
Uusi verkkoyhteisö Trig.com

Ruotsissa on tekeillä uuden sukupolven verkkoyhteisö Trig.com. Yhteisö tulee pyörimään musiikin, muodin ja elokuvien ympärillä ja se suuntautuu amerikkalaiselle ja brittiläiselle yleisölle. Ruotsin suurimman verkkoyhteisön Lunarstormin entinen toimitusjohtaja Hans Eriksson on mukana vetämässä panostusta. Yhteisöön voi jo ilmoittautua, jolloin sinne saa kutsun. Palvelu aukeaa varsinaisesti helmikuussa 2007.
Via Emerge
Vuoden puhutuimmat aiheet Suomi24:n keskusteluissa

Suomi24 on jälleen julkaissut top-listat vuoden puhutuimmista aiheista Suomi24:n keskusteluissa. Aloitin tämän käytännön muutama vuosi sitten kun olin Suomi24:ssä töissä ja näyttää siltä että tästä on muodostumassa perinne. Myös muut mediat ovat vuosi vuodelta yhä kiinnostuneempia Suomi24:n vuoden puhutuimmista aiheista.
Kovinkaan yllättävää ei ole se, että vuonna 2006 suosituimmaksi puheenaiheeksi nousi Big Brother ja Lordi. BB-ohjelma toi ison joukon uusia käyttäjiä keskusteluihin. Käyttäjämäärät keskusteluissa ovatkin jo kasvaneet lähes 600 000 käyttäjään viikossa.
Valtava tietopankki
Suomi24:n keskusteluihin jätettyjen uusien viestien määrä kasvoi 50 prosenttia ja viestien kokonaismäärä on pian 24 miljoonaa. Tämä on käsittämättömän paljon. Palveluun virtaa joka kuukausi yli 600 000 uutta viestiä. Tätä vauhtia palvelussa on muutamassa vuodessa yli 100 miljoonaa keskusteluviestiä. Suomi24:n keskusteluista onkin muodostumassa suomalaisten kollektiivinen muisti.
Jatka lukemista aiheesta: Vuoden puhutuimmat aiheet Suomi24:n keskusteluissa
Askin uusi käyttöliittymä

Ask.com-hakukone kokeilee uutta käyttöliittymää. Testikäytössä on Ask X -nimellä kulkeva versio hakupalvelusta, jossa vasemmassa reunassa oleva hakukenttä ja hakuehdotukset pysyvät koko ajan näkyvillä. Hakutuloksissa on paljon ominaisuuksia, jotka eivät lataa uutta sivua, vaan tieto päivittyy suoraan samalle sivulle. Hakutulosten laadussa on kuitenkin toivomisen varaa. Muutamalla testihaulla en saanut odotettuja hakutuloksia.








Sähköpostiosoitteet 020202.fi:stä
Uusi Suomi testissä
Starttis.fi:ssä kävijäennätys
Yli 100 000 kynttilää
Sytytä kynttilä Jokelan koulusurmien uhreille